Joulukalenteri - Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu DVD

Mikko Ylöstalo

Koko perheen joulukalenteri vuodelta 2018! Koko perheen joulukalenterin pääosissa ovat tänä vuonna Timo Parvelan kirjoista ja Pikku Kakkosesta tutut eläinhahmot Maukka ja Väykkä. Taiteellinen Maukka-kissa ja käytännöllinen Väykkä-koira ovat toisiaan täydentävät ystävykset, jotka nyt valmistautuvat viettämään kaikkien aikojen ensimmäistä jouluaan.

Monet meille tutut joulutraditiot ovat heille ihmeellisiä ja uusia. Suuren juhlan salaisuudet paljastuvat vähitellen, ja joulun henki valtaa paitsi Maukan ja Väykän, myös koko eläinten kylän, jossa asustelevat ystävysten lisäksi mm. grungevuohi Vuohi Mäk Käkätin, Lehmä Muukkonen, Härkä Möö, Kana von Got ja Aasi Oinkvist.

Joulutohinan keskellä Maukka ja Väykkä tulevat puolivahingossa synnyttäneeksi myös joululegendan, jonka maine on sittemmin levinnyt kautta koko maailman. Kaikki päättyy tietysti suureen spektaakkeliin, Maukan henkeäsalpaavaan joulumusikaaliin, mutta ennen kuin tähän saakka päästään, on matkassa monen monta mutkaa, joista sarvekas kenguru ei ole suinkaan vähäisin.

 

Kustantaja: VL-Media Oy
Sidosasu: dvd
ean: 6416415653191
Ilmestymisvuosi: 2018

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.