Alan Partridge: Kukkona tunkiolla (Blu-ray)

Lowney, Declan

Alan Partridge on Steve Cooganin esittämä, kuvitteellinen televisio- ja radiojuontaja. Partridge on raivostuttava tyyppi: itsekeskeinen, röyhkeä ja hyvin huomionkipeä. Omasta mielestään hän on nerokas juontajalegenda. Nyt Partridgen suurta egoa paisuttaa entisestään hänestä tehty pitkä elokuva.

Elokuvan alussa tapaamme katkeroituneen Alan Partridgen. Aiemmin suuresta suosiosta nauttineen miehen ura on väsähtänyt ja Alan on jämähtänyt pienen radioaseman aamupäiväohjelman juontajaksi. Tilanne muuttuu, kun suuri mediakonserni ostaa aseman. Äkkiä Alaninkin työpaikka on vaakalaudalla. Tieto tulevista irtisanomisista ajaa Alanin epätoivoon. Hän päätyy vakuuttamaan nerokkuuttaan
uudelle johdolle. Lopulta hän anelee näitä pitämään hänet ja antamaan potkut kollegalleen, Pat Farrellille (Colm Meaney).

Farrell saa kenkää ja joutuu lähtemään saman tien. Pettynyt mies palaa myöhemmin asemalle ja ottaa entiset työtoverinsa panttivangeiksi. Ainoa henkilö, johon Pat luottaa ja jolle hän suostuu puhumaan, on Alan. Yhdessä miehet aloittavat hyvin eriskummallisen, suoran radiolähetyksen. Kun tilanne kärjistyy piiritystilanteeksi, huomaa Alan olevansa median huomion keskipisteessä - pitkästä aikaa - ja nauttivansa joka hetkestä!

 

Kustantaja: Future/Atlantic
Sidosasu:
ean: 6416548582337
Ilmestymisvuosi: 2013

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.