Bohnanza
Ei saatavilla

Bohnanza

Kiinnostaisiko papujen kasvattaminen? Bohnanzan ideaa ei voi sanoa mitenkään erityisen houkuttelevaksi, mutta niinpä vain erikoisista korttipeleistään tunnettu Uwe Rosenberg on onnistunut tekemään papujen viljelemisestäkin kiinnostavaa. Bohnanza on arvostettu korttipeli, jota kaikkien pitäisi ainakin kokeilla.

Pelissä ei ole muita komponentteja kuin kortteja, mutta ne ovatkin sitten varsin laadukkaita. Kortit kuvaavat erilaisia papuja, joita löytyy moneen lähtöön. Eri papulaatujen harvinaisuus ja siten arvokkuus vaihtelee. Korteista löytyvä papumittari kertoo, montako kappaletta kyseistä papua tarvitaan tietyn rahamäärän saamiseen. Raha on toteutettu nokkelasti: korttien taustassa on kolikon kuva, samoja kortteja käytetään sekä rahana että kauppatavarana.

Vuoronsa aluksi jokaisen pelaajan on istutettava pellolle papu. Korttia ei saa valita, vaan se on käden ensimmäinen kortti (kädessä olevien korttien järjestystä ei saa muuttaa pelin aikana!). Peltoja on vain kaksi (kolmannen pellon voi ostaa pelin aikana) ja kullekin pellolle voi istuttaa vain yhdenlaisia papuja. Kortti on pakko pelata ja jos se ei sovi olemassaoleville pelloille, täytyy pavut myydä pellolta - oli niitä tarpeeksi tai ei.

Sen jälkeen pelaaja kääntää pakasta esiin kaksi uutta korttia. Nämä kortit pitää vuoron päätteeksi istuttaa omaan peltoon, mutta ne voi myös vaihtaa muille pelaajille. Vaihtokauppoihin voi liittää myös kädessään olevia kortteja, jolloin on mahdollista päästä eroon huonoista korteista, joita ei itse haluaisi istuttaa pellolleen - ennemmin tai myöhemmin ne on pakko, kun ne kulkevat kädessä eteenpäin. Mitä vilkkaammin käy kauppaa, sitä parempi on menestys.

Bohnanza on lähestulkoon vallankumouksellinen korttipeli. Se on todella erilainen eikä muistuta oikeastaan mitään muuta. Siksi sen oppiminenkin on hieman hankalaa. Oppimiskynnys ylittyy kuitenkin parilla pelillä ja sen jälkeen voi keskittyä raivokkaaseen kaupankäyntiin. Kaikkia kauppojen veivaaminen ei miellytä, mutta kaupankäyntihenkisemmät nauttivat takuuvarmasti.

Kaikkien kannattaa joka tapauksessa kokeilla. Bohnanza on erikoinen korttipelielämys, joka sopii hyvin myös perhepeliksi siinä missä peliharrastajille. Korttien humoristinen kuvitus tekee pelaamisesta hauskaa ja kaupankäyntihän on väistämättä erittäin sosiaalista puuhaa.

Pelin sisältö:
154 papukorttia
7 palstakorttia
ohjekirja

Ikäsuositus:12+

 

Kustantaja: Lautapelit.fi
Sidosasu: muu
ean: 6430018271118

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.