INGRID BERGMAN - OMIN SANOIN BD

Björkman, Stig

(Blu-Ray)

Seitsenkertainen Oscar-ehdokas ja kolminkertainen Oscar-voittaja Ingrid Bergman oli yksi Hollywoodin kultakauden kirkkaimmista tähdistä. Hän teki ikimuistoisia rooleja lukuisissa elokuvaklassikoissa, kuten elokuvissa Casablanca, Kaasuvalo ja Syyssonaatti.

Ingrid Bergman: Omin sanoin kertoo uskomattoman tarinan siitä, kuinka tavallisesta ruotsalaistytöstä tuli yksi Hollywoodin rakastetuimpia näyttelijättäriä ? sekä siitä skandaalista, jonka hän aiheutti rakastuessaan arvostettuun elokuvaohjaaja Roberto Rosselliniin ja jättäessään Italian vuoksi kaiken, mitä hänellä jo oli.

Ingrid Bergman: Omin sanoin on vangitseva muotokuva vahvasta naisesta, poikkeuksellisesta kyvystä, rakastajattaresta, äidistä ja ilmiöstä nimeltä Ingrid Bergman. Ingridin päiväkirjat vievät katsojan Pohjolasta Hollywoodin rakastetuimpien klassikkoelokuvien kulisseihin ja takaisin. Elokuva valottaa mielenkiintoisesti aikamme suurimman pohjoismaisen näyttelijättären elämää sekä hänen elämänpituista ristiriitaansa olla yhtä aikaa Hollywood-tähti, äiti ja nainen.

Ingridin äänenä elokuvassa kuullaan tämän hetken valovoimaisimpiin ruotsalaistähtiin lukeutuvaa Alicia Vikanderia (Ex Machina, A Royal Affair).

Kustantaja: Atlantic
Sidosasu: dvd
ean: 6438194703232
Ilmestymisvuosi: 2015
Kirjastoluokka: BR

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen4
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.