Anna ja Christian

Leijonhufvud, Åke

Anna ja Christian on ruotsalaisen kertojan kohua herättänyt avioliittoromaani tästä päivästä. Se on intensiivinen ja häikäilemätön tarina suhteesta, joka ei perustu hellyyteen vaan mustasukkaisuuteen, syyllisyydentunteisiin, toisen kiristämiseen ja väkivaltaan. Anna ja Christian on tärkeä kirja monille kipeän tutuista asioista.

Anna, 27, on lähtöisin vakaasta monilapsisesta työläiskodista. Hän on elänyt melko niukoissa oloissa, mutta saanut kuitenkin kunnon koulutuksen. Anna työskentelee peruskoulunopettajana.
Christian, 31, tulee hienoja tapoja ja sukuperinteitä arvostavasta, mutta sisäisesti rikkinäisestä ja epäsopuisasta porvariskodista. Christian on valinnut lakimiehen uran. He ovat menneet naimisiin hyvin nuorina. Riidat alkoivat, kun Anna alkoi odottaa lasta.
Romaanin alkaessa he ovat olleet kuutisen vuotta naimisissa. Perhe on muuttanut uuteen tilavaan asuntoon. Tupaantuliaisissa, joihin on kutsuttu lähinnä Christianin ystäviä, vuosia kytenyt ristiriita leimahtaa raivoisaksi yhteenotoksi. Se on alku suurelle raatelevalle elämänkriisille, joka koettelee niin Annaa kuin Christiania ja ehkä eniten viatonta lasta. Saadakseen lukijan näkemään tapahtumien syyt ja seuraukset tekijä antaa Annan kertoa joka toisen ja Christianin joka toisen luvun. Näin lukija voi ymmärtää molempia.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9510093394
Ilmestymisvuosi: 1979
Kirjastoluokka: 8431 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 5
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.