Äidin varjossa
20,00€ Osta
HUOM: Kirja on käytetty

Äidin varjossa

Dagerman, Stig

Tukholmalaisen työläisperheen äiti on kuollut, mutta vaikuttaa yhä kaikkien jäljellejääneiden toimintaan ja kehitykseen. Häneltä jäi leski ja ylioppilaspoika. Mies oli pettänyt vaimoaan ja odottanut tämän kuolemaa. Poika Beng syyttää isäänsä äidille tehdystä vääryydestä, hänen surunsa muuttuu kostonhaluksi. Isän rakastajatar on iloinen nelikymmenvuotias elokuvateatterin kassanhoitaja, pojan morsian kalpea, arka seitsentoistavuotias maalaistyttö.
Bengtin ongelmaksi tulee petos - petos ihmisten välillä, mutta myös itsepetos. Hän tahtoo kostaa vääryyden, mutta hänestä tuleekin itsestään petturi.
Stig Dagerman piirtää näiden ihmisten välisistä suhteista tarkkavaistoisen, psykologisesti oivaltavan kuvan, joka pureutuu syvälle hänen oman sukupolvensa tuntoihin.
Kolmekymmentä vuotta kuolemansa jälkeen Stig Dagerman on löydetty uudelleen, ei vain kotimaassaan Ruotsissa vaan muuallakin Euroopassa, ennen muuta Ranskassa, missä on tutkittu hänen suhdettaan eksistentialismiin. Hänen teoksiaan on julkaistu myös Saksassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa. Tuoreessa englantilaisessa elämäkerrassa hänen kirjailijalaatuaan verrataan Kafkaan ja Faulkneriin.

Kustantaja: Otava / Otavan kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9511077171
Ilmestymisvuosi: 1984
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Saatavilla käytettynä0
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected]
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.