Hitauden ylistys

Nadolny, Sten

Elämäkerta, seikkailuromaani, ihmisen kasvun ja kehityksen hieno kuvaus. Ylistys hitaudelle.
Innostuneen, suorastaan ylistävän vastaanoton saanut elämäkerta brittiläisestä naparetkeilijästä John Franklinistä (1786-1847), joka vielä vanhoilla päivillään lähti etsimään Luoteisväylää, mutta tuhoutui retkikuntineen.


John on jo lapsuudestaan saakka synnynnäinen merimies, siitä hän on aivan varma. Hän kuulee huonosti, puhuu jäykästi, kävelee kankeasti ja myöhästelee surkeasti. Mutta mikään ei voi lannistaa häntä, hänellä on jättiläisen toivo. Jo 14-vuotiaana hän haluaa sotalaivastoon.
Ja vähitellen John oppiikin tekemään silmukkapujoksen, pleissaamaan köysiä ja liittämään pyöröpuita toisiinsa, hän osaa kaikki purjemanööverien käskyt ulkoa. Hän joutuu kestämään Kööpenhaminan ja Trafalgarin taistelut, ja taistelussa saatu otsa-arpi tuo hänelle lisää kunnioitusta ja tekee hänet entistä voimakkaammaksi.
Myöhemmin hän saa oman laivan komentoonsa, hänestä tulee kapteeni pohjoisnavan tutkimusalukseen. Vuonna 1823 hänen matkakertomuksensa julkaistaan ja yhtäkkiä hän huomaa olevansa hyvin arvostettu.
Mutta vielä kerran mieli palaa merille…

Kustantaja: Otava
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9511081314
Ilmestymisvuosi: 1985
Kirjastoluokka: 844 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 8
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.