Barr-niminen mies

Haavikko, Paavo

Barr-parka ei ollut erityisen hyvä agentti, mutta erityisen kovaonninen kyllä. Kun hän hädintuskin välttää kuoleman ja joutuu sairaalaan, on Suuren Maksajan ruvettava selvittämään asioita.
Barr kertoo tarinansa itse, mutta mikä hänen puheissaan on keksittyä ja mitä todella tapahtuu, jää avoimeksi. 

Suuren Maksajan tutkimukset johtavat pieneen Suomeen, Helsinkiin ja maaseudulle. Suomessa kaikki alkaa purkautua, yllättävään loppuun saakka. Niin kuin kirjan motto sanoo: ”Kun työnä on petos, on palkkana kuolema”.

Barr-niminen mies ilmestyi vuonna 1976, ja sen tekijäksi oli merkitty Adders Lieksman. Kritiikki havaitsi heti teoksen poikkeuksellisuuden:
”Tiedusteluraportti aivan uudessa ja yllättävässä merkityksessä – uutta muotoa luovassa yhteydessä. Kirjoitettu osaavalla, runoilijan käsialalla.” Hannu Waarala, Ylioppilaslehti
”Huipputason runoutta: kerta kerralta yllättävää ajatusten ja asioiden yhdistelyä.” Osmo Hormia, Parnasso.
”Kertoja on aforistikko.” Pekka Suhonen, Helsingin Sanomat.
”Älykästä, omaperäistä huumoria.” Keijo Kettunen, Uusi Suomi.

Paavo Haavikko on lisäännyt romaanin tähän laitokseen kertojan alkusanat ja loppulauseen.

Kustantaja: Otava
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9511081780
Ilmestymisvuosi: 1984
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 8
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.