Peltirumpu
25,00€ Osta
HUOM: Kirja on käytetty

Peltirumpu

Grass, Gunter

Peltirumpu on rehevä veijariromaani, satiiri meidän aikamme ja kaikkien aikojen ihmisistä. Romaanin päähenkilö Oskar on murhasta syytettynä passitettu sairaalaan mielentilatutkimusta varten. Siellä hän sanelee hoitajalleen koko kirjavan elämänsä, tunnontarkasti, häikäilemättä ja ketään säälimättä. Hän on syntynyt 1920-luvun Danzigissa, Saksan ja Puolan etujen leikkauskohdassa, kokenut jo pikkulapsena aikuisten maailman likaisuuden ja valheellisuuden ja päättänyt jäädä näennäisesti pikkulapsen asteelle. Tätä roolivalintaa helpottaa vielä sekin, että Oskar pysyy ulkoiselta olemukseltaan kääpiönä. Hän kokee kotiseudullaan sodan syttymisen ja Saksan musertavan tappion, hän toimii nuorisorikollisten päällikkönä, käy välillä ilveilijänä ja rumpalina viihdyttämässä sotilaita rintamalla ja elättää itseään sodan jälkeen Länsi-Saksassa mitä erilaisimmissa ammateissa, kunnes sotkeutuu arvoitukselliseen rikosjuttuun.
Grassin kerronta on rytmikästä ja vyöryvää, samalla kertaa viiltävän älykästä ja valtoimenaan kuohuvaa, se on tulvillaan ironiaa, herkkyyttä, irvokkuutta ja viisautta.

Kustantaja: Otava / Otavan kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9511083163
Ilmestymisvuosi: 1985
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Saatavilla käytettynä
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected]
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.