Augie Marchin kiemurat
20,00€ Osta
HUOM: Kirja on käytetty

Augie Marchin kiemurat

Bellow, Saul

Augie Marchin kiemurat on verrattoman hauska pikareskiromaani, jossa päähenkilö, chicagolainen juutalaispoika Augie kertoo vaiheistaan. Hän on yksi puolisokean köyhän juutalaisnaisen kolmesta aviottomasta pojasta -- hänen nuorempi veljensä on heikkomielinen ja vanhempi veli Simon on loistavalahjainen ja kunnianhimoinen ja on päättänyt tulla rikkaaksi niin pian kuin mahdollista. Ja tuleekin.

Augie itse on ennen muuta utelias ja vapaudenhaluinen. Hän sanoo hoitavansa "asioita niin kuin olen opetellut tekemään, suorasukaisesti: joka ensin koputtaa sille ensiksi avataan". Augie rahoittaa opiskelujaan yliopistossa varastamalla kirjoja, hän auttaa murrossa ja liikkuu gangsteripiireissä. Hän on töissä milloin missäkin ja on liikkeellä kaiken aikaa, törmää alituiseen uusiin ihmisiin, katselee ympärilleen silmät appoavoimina, havainnoi, selostaa.

Vapaus, löytämisen ja näkemisen ilo, toivo kaiken toivottomaksi tekemisen uhalla ja keskellä, elämän äkkikäänteisyys, moninaisuus, rikkaus -- Saul Bellowin Augie Marchin kiemurat ei ole vain hauska veijariromaani. Se on myös syvä ja viisas kirja ihmisestä ajassamme.

Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9513032868
Ilmestymisvuosi: 1975
Kirjastoluokka: 8453 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Saatavilla käytettynä1
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected]
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.