Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle
30,00€ Osta
HUOM: Kirja on käytetty

Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle

Vonnegut, Kurt

Tekijä on omistanut kirjansa "Ohukaiselle ja Paksukaiselle, minun aikani enkeleille". Se kertoo kuusivarpaisten, nelinännisten ja kaksimetristen neandertalidikaksosten tarinan, jotka yhdessä olivat nero, yksinään ei mitään. Viisitoistavuotiaina heidät erotetaan toisistaan; Eliza päätyy Marsiin, Wilbur lopulta Yhdysvaltain presidentiksi. Siinä ominaisuudessa hän antaa lain, jonka mukaan jokainen saa uuden nimen, ja ryhtyy tietokoneiden avulla jakamaan kansakuntaa uudelleen suurperheisiin kampanjatunnuksella Hui hai - jäähyväiset yksinäisyydelle. Seurauksia on monenkarvaisia; kohta on meneillään samanlaista klikkiytymistä kuin ennenkin.

Jälleen kerran Vonnegut murtaa rajat ja näyttää kuinka todellisuus voi olla mielettömyyttä, mielettömyys todellisuutta. Kohtalokkaat maailmanlaajuiset ongelmat, ihmisen omat pienet probleemat ja kaikki mahdollinen siltä väliltä vyöryy esiin noin päin ja päinvastoin. Vonnegut itse luonnehtii kirjaansa muistelmiksi: "En tule koskaan kirjoittamaan mitään mikä olisi näin lähellä omaelämäkertaa."

 

Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 951304016x
Ilmestymisvuosi: 1978
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Saatavilla käytettynä0
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected]
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.