Tyytymättömyyden talvi
15,00€ Osta
HUOM: Kirja on käytetty

Tyytymättömyyden talvi

Steinbeck, John

Elintaso ja raha ovat johtoteemat John Steinbeckin uudessa romaanissa, jonka tapahtumat sijoittuvat pieneen Long Islandin rannikkokaupunkiin, vuoden 1960 pitkäperjantain ja heinäkuun 4. päivän väliseen aikaan.

Ethan Allen Hawley on vanhan, arvossapidetyn suvun ainoa jatkaja, kuten murrosiän nyt rasittama poika hänen jälkeensä. Hän asuu perheineen isiltä perityssä talossa, mutta sen sijaan, että hoitaisi perittyä omaisuutta, hän seisoo tiskin takana sisilialaisen huijarin elintarvikekaupassa; heiluttelee luutaa puodissa, jonka itse joskus omisti. Aikoinaan rikkaan ja vaikutusvaltaisen perheen poikana hän on suorittanut opintonsa Uuden Englannin hienoimmassa yliopistossa, palvellut upseerina toisessa maailmansodassa ja saanut ansiomerkin yltiöpäisestä rohkeudestaan; nykyisen asemansa hän kokee – hyväntuulisesti tosin – nöyryyttävänä ja arvoaan alentavana.

Ethan Allenin rinnalla hänen suloinen, kärsivällinen vaimonsa Mary – sitkeä ja murtumaton kuin anturanahka – odottaa heidän taloudellisen asemansa paranemista. Perheen teini-ikäisillä lapsilla on omat ongelmansa ja toiveittensa täyttämiseksi he kiihkeästi vaativat rahaa, korkeampaa elintasoa.

Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9513057690
Ilmestymisvuosi: 1983
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Saatavilla käytettynä3
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected]
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.