Valkoinen kohina
Ei saatavilla

Valkoinen kohina

DeLillo, Don

Jack Gladney opettaa natsismin historiaa pienessä collegessa Yhdysvaltain sisäosissa. Hän kärsii voimakkaasta kuolemanpelosta ja yrittää siksi elää mahdollisimman hiljaista elämää, koska uskoo siten voivansa välttää kuoleman. Tukipilarinaan hänellä on vaimo Babette ja heidän kummankin aikaisemmista avioliitoista syntyneet lapset. Yhdessä he viettävät rauhallista perhe-elämää, jonka kohokohtia ovat ostosmatkat supermarketiin. Jackin pelko konkretisoituu yhtäkkiä, kun rikkoutuneesta rautatievaunusta pääsee ilmoille myrkyllinen kaasupilvi, joka uhkaa hukuttaa hänen kotikaupunkinsa. Gladneyt lähtevät pakoretkelle evakuointikeskukseksi muutettuun partioleiriin.
Kun Jack saa kuulla Babetten hankkineen omaan kuolemanpelkoonsa sitä hälventävää lääkettä, hänessä nousee pyhä viha puoskaria kohtaan, joka on halunnut hyötyä muiden ahdistuksesta. Keskellä kriisitilannetta Jack joutuu vastatuksin kostonhimon ja oman kuolevaisuutensa kanssa.

Don DeLillon kahdeksas romaani, Valkoinen kohina palkittiin Yhdysvalloissa ilmestymisvuotensa 1985 (suom. 1986) parhaana kaunokirjallisena teoksena. Ilmiasultaan teos on komedia, vaikka se kertookin kuolemasta ja pelosta, joka pahimmillaan kaventaa elämän vain kuolemaa edeltäväksi olotilaksi.

 

Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9513065375
Ilmestymisvuosi: 1986
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.