Roihu
20,00€ Osta
HUOM: Kirja on käytetty

Roihu

Ford, Richard

"Syksyllä 1960, kun olin kuusitoistavuotias ja isä oli vähän aikaa ilman työtä, äiti tapasi miehen nimeltä Warren Miller ja rakastui tähän. Tämä tapahtui Great Fallsissa Montanassa, kun Gypsy Basinista oli löydetty öljyä. Isä oli tuonut meidät sinne saman vuoden keväällä Lewinstonista Idahosta siinä uskossa, että ihmiset - hänenlaisensa vähäväkiset - rikastuisivat Montanassa minkä ehtivät tai ainakin pian onnistuisivat rikastumaan, ja hänkin halusi osansa onnesta ennen kuin romahdus tulisi ja kaikki hajoaisi tuuleen."

Näin alkaa nuoren Joen kertomus muutamasta ratkaisevasta päivästä hänen elämässään. Tapahtumien taustana on metsäpalo, joka raivoaa kaupunkia ympäröivillä vuorilla. Joen isä, jolle on annettu potkut golfopettajan toimesta, lähtee muiden miesten kanssa sammuttamaan metsäpaloa. Sillä aikaa äiti solmii rakkaussuhteen paikallisen rahamiehen kanssa. Joe seuraa tapahtumia läheltä kauhuistuneena, mutta kenties myös hämmentyneen kiinnostuneena. Äidin uskottomuuden paljastuminen merkitsee käännekohtaa hänen elämässään: lapsuuden turvallisuus on jäänyt lopullisesti taakse, hän on joutunut keskelle aikuisuuden yksinäisyyttä ja valintoja, seksuaalisuuden mysteerioita.

Tämän kaiken Ford kertoo mestarillisen tyylikkäästi, niukoin kuvauksin ja taidokkain dialogein, jotka jättävät tilaa lukijan oivallukselle. Realistisesti selostettu tapahtumasarja kasvaa vertauskuvallisen yleispäteväksi, Joen surusta ja tuskasta tulee lukijalle vapauttava kokemus.

 

Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9513093131
Ilmestymisvuosi: 1991
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Saatavilla käytettynä
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected]
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.