Uhripolku

Terho, Kaarina

Vierasmaalaisen orjatytön värikkäät vaiheet viikinkien ajan Suomessa. Elämänmakuinen historiallinen romaani kansamme kaukaisesta menneisyydestä.

Anglien saarelle purjehtineet pohjanmiehet hyökkäävät häitä juhlivaan kartanoon Wessexin metsien keskellä tappaen, ryöstäen ja raiskaten. Mutta suomalaissyntyinen soturi Ararikko säälii nuorta hentoa ylimystötyttöä Sarraa ja säästää tämän hengen.

Punakiharaisen Sarran kohtalona on joutua orjaksi outoihin oloihin. Vaiheikas matka noitien maahan Suomeen käy kahden meren yli, päämääränä Halikonlahden pohjukasta lähtevä Uskelanjoki ja sen varrella sijaitseva vauras Kaukalon talo.
Suojatuissa oloissa elänyt tyttö vuodattaa monia kyyneleitä sopeutuessaan orjan osaansa tuikean emännän ja häijyn miniä komennossa. Vähitellen hän kuitenkin löytää myös ystäviä, ja hänen hauras olemuksensa houkuttelee suomalaismiehiä lähestymisyrityksiin.

Kaarina Terho vie meidät keskelle pakanuuden aikaa, eksoottiseen runonlaulajien, uhrilehtojen ja heimosotien maahan. Väkevä ja värikylläinen kerronta tempaa lukijan mukaansa seuraamaan Sarran vaiheita ja muita dramaattisia ihmiskohtaloita.
Tunteisiin ja mielikuvitukseen vetoava Uhripolku tarjoaa romantiikkaa, jännitystä ja inhimillistä lämpöä. Oma kansallinen menneisyytemme muuttuu samalla lihaksi ja vereksi. 

Kustantaja: Weilin+ Göös
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9513534065
Ilmestymisvuosi: 1985
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.