Batman 1 - Minä olen Gotham

King, Tom & Finch, David

Batmanin aikakirjoissa kääntyy kokonaan uusi, jännittävä ja paikoin pelottavakin lehti, kun DC-universumin mittarit nollataan ja Minä olen Gotham käynnistää viittaritarin seikkailut alusta. Gothamin kaupungin ja sen asukkaiden väsymätön varjelija saa rinnalleen kaksi uutta sankaria. Supervoimilla varustetut metaihmiset heittävät Batmanille lopulta vakavan haasteen, vaikka astuvatkin alun perin kuvaan hengenpelastajina ja valon sotureina.

Suuresti ihailemansa Batmanin kanssa ensin samassa rintamassa taistelevat Gotham ja Gotham Girl muuttuvat kertomuksen myötä vitsaukseksi koko kaupungin väestölle. Hyvästä tulee pahaa, ja prioriteetit menevät uuteen asentoon.

Mitä tapahtuu, kun Batman saa vastaansa vakavia syytöksiä Gothamin pettämisestä? Miten selvitä tilanteesta, jossa pyyteettömistä sankareista tulee raakalaismaisia hirviöitä ja koko rakas kotikaupunki alkaa kasvaa kieroon?

Kirja kokoaa yhteen alkuperäiset sarjakuvalehdet Batman Rebirth 1 ja Batman 1-6, joiden nimekkääseen tekijäkaartiin kuuluvat käsikirjoittajat Tom King ja Scott Snyder sekä kuvittajat David Finch, Ivan Reis ja Mikel Janin.

 

Kustantaja: RW Kustannus
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9788833041247
Ilmestymisvuosi: 2017

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.