Kohtalonyö -44

Pohjanen, Bengt

KOHTALONYÖ -44 on 1. osa sarjassa Meänmaan kohtaloita ja seikkailuja. Meänmaa - Tornionlaakso - on pitkään ollut "Ruotsin hiljaista rämettä", jota edes Nils Holgersson ei huomannut Ruotsin matkallaan.

Kirjailija Bengt Pohjanen debytoi 1970-luvun alussa. Siitä lähtien hän on romaaneissa, lauluissa, näytelmissä, runoissa, lyhytelokuvissa ja oopperoissa antanut lukemattomien äänten kuulua tässä Rajan kolmannessa huoneessa, missä poliittiset ja uskonnolliset utopiat, eksistentiaalinen uteliaisuus ja halu matkustella ovat luoneet aivan omanlaisensa, rajat ylittävän mentaliteetin ja rikastuttaneet alueen monien kielten välistä interferenssiä.

Tämän kertomuksen tapahtumat sijoittuvat muutamaan syksyiseen päivään 1944 Ruotsin ja Suomen rajalla. Syyskuun neljäntenä päivänä aseet hiljenivät Neuvostoliiton ja Suomen välillä, mutta maa oli tulikuumaa, tilanne jännittynyt ja sekava. Suomen vähävoimaisempi armeija oli tosin pitänyt asemansa ja pysäyttänyt Neuvostoliiton joukot Pohjolan verisimmässä taistelussa Tali-Ihantalassa kesällä 1944, mutta Molotovin ja Stalinin vaatimukset olivat kovat. Suomen liittolaisten, saksalaisten, oli poistuttava maasta viimeistään 15. syyskuuta ja jäljellä olevat oli eristettävä ja lähetettävä Neuvostoliittoon. Tulisiko Puna-armeija Suomeen? Vain harvat tiesivät, että oli olemassa aikaraja, joka oli menossa umpeen...

 

Kustantaja: muu
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789187899850
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.