Syntinen Maria

Lardot, Raisa

Mitä synti on?
Mitä synti on? Maria on kysellyt sitä monesti pappismiehiltäkin, synnin erikoisasiantuntijoilta. Maria on yli viisikymmentävuotias väsynyt nainen. Tämä on hänen viimeinen päivänsä luostarissa, missä hän on ollut pohtimassa elämäänsä. Luostarin puutarhassa Maria tavoittaa Isä Q:n ja kertoo tälle tarinansa. Maria on saanut tarpeekseen siitä, että naisten osana on taipua. Miehille maailma on luotu valloitettavaksi, ja elämä avautuu seikkailuna. On langenneita, huonoja naisia, mutta kysyykö kukaan miesten puhtauden tai viattomuuden perään. Moraalikäsitykset, jopa sielujen tila tuonpuoleisessa ovat miesten määrittelemiä, ja valtansa herraklubi rakentaa heikkojen ja nöyrien ihmisten varaan. 
Raisa Lardot on kirjoittanut rohkean romaanin. Syntinen Maria alkaa naisen synnintunnustuksena, mutta vähitellen kerronnan sävy muuttuu kiivaammaksi, ja lopulta tarinasta kasvaa paitsi naisten myös heikkojen ja vähäosaisten väkevä puolustuspuhe.
Vepsäläissyntyinen Raisa Lardot (s. 1938) on ammentanut aiheet kirjoihinsa omasta elämästään: lapsuudesta sotavuosina ja pakolaisuudesta, avioliitosta ja avioerosta, sivullisuuden tunteesta ja kaipuusta tulla hyväksytyksi.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510249123
Ilmestymisvuosi: 2000
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.