Mars ja venus vanhempina

Gray, John

Käytännön lastenkasvatusta

Vanhempien ja lasten välinen side on elämän tärkeimpiä asioita. Maailmankuulu terapeutti John Gray käyttää tässä käytännön lastenkasvatusoppaassa hyväkseen pitkää kokemustaan perheneuvojana. Siinä hänen avarakatseisuutensa ja lämmin elämänviisautensa pääsevät täysin oikeuksiinsa.

Opit muun muassa

- myönteisen vanhemmuuden viisi viestiä ja viisi taitoa
- miten lasta voi motivoida uhkaamatta rangaistuksella
- miten lasta voi auttaa hyväksymään itsensä ja iloitsemaan kyvyistään
- miksi lapsen erilaisuus on hyvä asia
- miten lasta voi rohkaista ilmaisemaan itseään aidosti.

Vanhemmille teos on todellinen aarre, sillä se kertoo kuinka voimme auttaa lapsia kasvamaan vahvoiksi, vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi, joilla on hyvä itsetunto. Teos tarjoaa myös järkeviä neuvoja kasvatusongelmiin.

Filosofian tohtori John Gray on tällä hetkellä Yhdysvaltain suosituin tietokirjailija. Hänen menestyksekkäin teoksensa Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta on yltänyt seitsemän miljoonan kappaleen myyntiin - se oli 1990-luvun suosituin kirja Yhdysvalloissa. Maailmanlaajuisesti Grayn teosten yhteispainos ylittää 14 miljoonaa kappaletta 37 kielellä.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510256701
Ilmestymisvuosi: 2001
Kirjastoluokka: 38.1
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2306Kasvatus ja koulu

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.