Muutoksia

Franzen, Jonathan

Alfred ja Enid Lambert yrittävät selviytyä eläkepäiviensä arjesta kunnollisessa Keskilännessä. Alfredin keinona on linnoittautuminen työhuoneeseen talon kellarissa. Enidin aloitteesta pariskunta kuitenkin lähtee luksusristeilylle, jonka reitti seuraa kesän taittumista ruskaksi Yhdysvaltain itärannikolla.

Kolmelle aikuiselle lapselleen Enid on esittänyt toiveen: hän haluaa heidät kaikki vielä kerran jouluksi kotiin, sillä isä Alfred ei voi enää hyvin. Menestynyt, mutta joidenkin mielestä syvästi masentunut investointipankkiiri Gary, yliopiston opettajan virasta erotettu Chip ja rakkaussuhteensa solmuun saattanut keittiömestari Denise suhtautuvat pyyntöön epäröiden. Se on kipeä muistutus siitä, etteivät vanhemmat suostu vieläkään näkemään ristiriitaa suoraselkäisten ihanteidensa ja lastensa elämän välillä.

Muutoksia on riehakas, julma ja tragikoominen tutkielma toiveiden, pelkojen, unelmien ja ongelmien kohtauspaikasta, jota myös perheeksi kutsutaan. Samalla se kuvaa taitavasti onnellisuuspillereiden ja pörssihuuman villiinnyttämää kansakuntaa, joka oirehtii osakekurssien kehityksen mukana ja yrittää ymmärtää itseään mihin hintaan hyvänsä.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510272435
Ilmestymisvuosi: 2005
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.