tällä tavalla imperiumi sai luonnolliset kasvot.
Mutta nämä ihmiset tulevat kirjoineen ja korvalappustereoineen,
parantavat itseään parantamalla maailmaa.
Suuret projektit eivät valmistu koskaan.

Ulkoa virtaa vähän valoa, paljon ääniä.
Kuppi tyhjenee ja täyttyy kuin omasta tahdostaan,
mietin voittojani ja tappioitani, ostamista ja myymistä.

En tiedä, päätinkö minä vai päättikö joku muu
että eksyisin juuri tänne, tähän kaupunkiin.

Sovitan ylleni todellisuutta kuin vääränkokoista paitaa."

Runojen maanosa on Eurooppa, jonka menneisyyttä, nykyisyyttä ja niiden rinnastumista runojen minä miettii. Muistaminen ja maailmantalous nousevat myös pohdinnan kohteiksi.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Tommi Melenderin toisen kokoelman runojen puhuja on aikalaistodistaja, joka kirjaa kokemuksiaan muun muassa kirjeenvaihtajan silmin. Arvojen sekamelskassa hapuilee tietään nuori mies, joka etsii ja kysyy, eikä tyydy helppoihin vastauksiin. Kokoelma tähdentää eurooppalaisen ihmisen historiallisen muistin tärkeyttä.
Esikoiskokoelman Tässäoloa tai unta (1989) ilmavan merellisistä maisemista ja luonnonilmiöiden hienovireisestä havainnoinnista Melenderin runojen näkymät ovat kaupungistuneet. Runoilija tarkkailee eurooppalaisten metropolien kaupunkiluontoa ja ihmisen elämisen ehtoja niissä. Hän on kriittinen itsensä ja ympäristöjensä, myös kasvuympäristönsä, tarkkailija ja välillä lapsensilmäinen uudesti näkijä.