Klassiset herkut

Painonvartijat

Parhaisiin ruokahetkiin

Uudenlaiset ruokaohjeet ovat kiehtovia ja virkistävät arkista ruoanlaittoa. Suurin osa ihmisistä rakastaa kuitenkin vanhoja tuttuja ruokia, jotka ovat aina luotettavia ja varmasti maukkaita.

Klassiset herkut -kirjaan on koottu suosittuja ruokaohjeita eri puolilta maailmaa, mutta samalla niitä on kevennetty niin, että ne sopivat myös painoaan tarkkaileville. Keitoista mukana ovat muun muassa ranskalainen sipulikeitto ja italialainen minestrone, liharuoista pippuripihvien ja burgundinpadan lisäksi vaikkapa espanjalaiset lihapullat. Myös kala-, äyriäis- ja kasvisruokien kirjo on laaja. Jälkiruokia ja leivonnaisia on sekä arkeen että juhlaan, joukossa esimerkiksi tiramisu, marjapavlova, tarte tatin, erilaiset kääretortut ja makoisat kakut.

Klassiset herkut -kirja on hyvä esimerkki siitä, miten aivan tavallista ruokaa voi valmistaa niin, että se sopii myös kevennettyyn ruokavalioon. Kaikkiin ruokaohjeisiin on merkitty annoksen ja koko ohjeet Pisteet, mikä helpottaa Points Plus -ohjelmaa noudattavien ruokaseurantaa. Lisäksi jokaisen annoksen energiasisältö on laskettu valmiiksi sekä kilokaloreina että -jouleina. Kaikkiin ohjeisiin on myös merkitty ruoan valmistamiseen kuluva aika.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510285725
Ilmestymisvuosi: 2003
Kirjastoluokka: 68.2

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.