Ray Charles - Omin sanoin

Ritz, David & Charles, Ray

Ray Charlesia pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimpänä musiikintekijänä hyvästä ja hyvin yksinkertaisesta syystä. Veli-Ray keksi soulin; hän sekoitti kirkon gospel-sävelet mustien maalliseen rhytm’n’bluesiin ja sai 1950-luvun puolivälissä aikaan räjähdyksen, jonka kaikuja me yhä kuuntelemme Elviksestä Rolling Stonesiin ja Britney Spearsiin. Ray Charles oli myös tyly ja taitava liikemies, holtiton narkomaani ja parantumaton häntäheikki. Hänen pimeä puolensa jäi tosin armollisesti viime vuosikymmenten festivaaliviihdyttäjän uran alle, mutta muistelmissaan Charles kertoo kaiken.

Ray Charles – Omin sanoin on älykkään, huumorintajuisen ja niin elämänsä addiktiot kuin sen ansiot tuntevan miehen muistelmat. Se on kertomus amerikkalaisesta unelmasta, siitä kuinka köyhä, pikkupoikana sokeutunut musta mies raivaa tiensä rotuerottelun vammauttamasta etelästä amerikkalaisen viihdebisneksen ytimeen. Se kertoo myös hinnasta, joka tuosta unelmasta lankeaa maksettavaksi.

”Ray Charles tekee haamukirjoittajansa David Ritzin avustuksella elämän makuista ja hauskaa tekstiä.”
-Jyri-Jussi Rekinen, Kaleva

”Esa Kuloniemen persoonallisen puhuttelevaan ja tunnistettavaan tyyliin kääntämä kirja kertoo oivallisesti sen, kuinka Ray Charles rakasti musiikkia jo lapsena.”
-Veli-Matti Heinonen, Salon Seudun Sanomat

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510309032
Ilmestymisvuosi: 2005
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.