FC venus : Anna ja Pete

FC venus : Anna ja Pete

Manninen, Katri

Turkulaisen Annan 29. syntymäpäivä on hänen elämänsä ankein. Sitä seuraava vuosi hänen elämänsä rankin. Kahdessatoista kuukaudessa Annalla vaihtuu kotikaupunki, työpaikka, kaveripiiri ja parisuhde.

Väliin mahtuu raatamista ja bailaamista, kuolemaa ja rakkautta, oikeita ja varsinkin vääriä miehiä sekä muhkea kolmenkympin kriisi. On aika kysyä itseltään, mitä on valmis rakkauden nimissä kestämään.

Katri Manninen on yksi FC Venus -elokuvan käsikirjoittajista. Elokuvan tarina jatkaa siitä, mikä tässä romaanissa pääsee aluilleen.

Katri Manninen on kirjoittanut aiemmin kymmeniä nuortenkirjoja sarjoina ja yksittäin. Salatut elämät -nuortenromaaneja hän on kirjoittanut viisi. Niistä viimeisin, Saku ja suuri suru, palkittiin Pirkanmaan Plättä-palkinnolla.

Katri Manninen on myös ollut käsikirjoittajana useissa tv-sarjoissa, kuten Benner&Benner ja Salatut elämät.

– Anna, sinä täytät vuoden päästä kolmekymmentä.
Kiitos muistutuksesta. Minusta alkoi vaikuttaa siltä, että joku oli tietämättäni julistanut syntymäpäiväni teemaksi ”Anna kolmenkympin kriisiin hinnalla millä hyvänsä”.
– Hedelmällisimmät vuotesi ovat jo takana päin, gynekologi jatkoi masentamistani. – Äidin iän kasvaessa myös lapsen kehityshäiriöiden riski kasvaa.
Auts. Miehen kommentti iski suoraan munasarjoihini. Tuijotin miehen takana olevaa kaavakuvaa naisen sukuelimistä. Lääkäri napsutteli lääkefirman mainoskynää.
– No, kirjoitetaanko vielä uusi resepti?

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510314180
Ilmestymisvuosi: 2005
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.