Yö kevään kuun

Turunen, Heikki

Suurten ikäluokkien eepos, Simpauttajan mestarin hätkähdyttävä 60-vuotisromaani

Sota on päättynyt. Seuraavina vuosina Suomeen syntyy liki 600 000 lasta, enemmän kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Heitä sanotaan suuriksi ikäluokiksi. Sotainvalidin ja uudisraivaajan poika Heino Oinonen ja hänen kymmenet ikätoverinsa kasvavat nuoriksi aikuisiksi ja tuleviksi maan perijöiksi kauas jälleenrakennusajan yli ulottuvien sodan varjojen keskellä, henkisesti ja fyysisesti runneltujen isien ja äitien antamin eväin. He ovat vielä yllättävän herkkiä vastaisen aikuisuutensa aihioita, Heino lisäksi tuleva taiteilija ja kansansa tulkki.

Heikki Turunen on piirtänyt hätkähdyttävän näköiskuvan sukupolvensa murrosiästä. Yö kevään kuun on rohkea ja paljastava romaani suuriin ikäluokkiin kuuluvien nuorten seksuaalisesta kehityksestä perinteisen maalaiskylän häveliäästi vaikenevissa oloissa 1950 ja 60-luvulla. Lisäksi se on erään taiteilijan kehitystarina, 60 vuotta täyttävän kirjailijan rehellinen mutta kaunis ja nöyrä tilinteko, jossa hän paljastaa muiden muassa viime vuosisadan esikoisromaaniksi valitun Simpauttajan syntyyn vaikuttaneita tekijöitä.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510314227
Ilmestymisvuosi: 2005
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.