Kylmäpuristettu

Kuitunen, Laura

Vanhat kaverit valmistuvat ja menevät naimisiin, mutta Markus ei ole toipunut ensirakkautensa menetyksestä, ei opiskellut lukion jälkeen eikä käynyt armeijaa. Hän asuu edelleen vanhassa kotikaupungissaan, työskentelee ensimmäisessä työpaikassaan, elää latteassa suhteessa ja ahdistuu päivä päivältä enemmän. Hän on mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään.

Kaikki tiet vievät kahteen suuntaan, rakkaus on valtapeliä ja välillä kovin itsekkäitä valintoja. Kylmäpuristettu antaa äänen rakkaustarinan molemmille osapuolille ja kuvaa koskettavasti ja kriittisestikin elämän kipeitä valintoja.

Laura Kuitunen (s. 1973) on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta ja työskennellyt muun muassa kustannustoimittajana sekä toimituspäällikkönä. Kuitunen on kirjoittanut aiemmin lasten- ja nuortenromaaneja Laura Lähteenmäen nimellä. Kylmäpuristettu on hänen ensimmäinen aikuistenromaaninsa.

"Minä ajattelen: kun tarpeeksi kauan piehtaroin, painan ja kulutan sinun muistoasi, katoat sinäkin joku päivä mielestäni. Minun on vain jaksettava yrittää. Painettava sinut villaisella, hinkattava sinun kuvasi himmeäksi, puristettava sinut kylmästi mielestäni pois."

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510320778
Ilmestymisvuosi: 2006
Kirjastoluokka: 812

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 4
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.