Kaunis on kuolla

Saari, Heikki

Suomen 350 000 miehen armeija on yksi Euroopan suurimmista. Suomi on myös viimeisiä Euroopan maita, jossa on yhä yleinen asevelvollisuus. Mutta tarvitaanko maassamme enää pakollista asevelvollisuutta ja massa-armeijaa vai olisiko korkeasti koulutettu ammattiarmeija sittenkin tehokkaampi?

Yleinen asevelvollisuus on aina herättänyt suomalaisissa voimakkaita tunteita. Sitä on pidetty osoituksena korkeasta maanpuolustustahdosta ja sen on katsottu edustavan demokratiaa parhaimmillaan. Niinpä turvallisuuspoliittinen keskustelu on tabu maassa, jossa perinteisesti on taisteltu sankarillisesti ylivoimaista vihollista vastaan ja jossa "kaunis on kuolla joukkosi eessä". Tosiasia kuitenkin on, että maamme maanpuolustus on murroksessa. Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa joudutaan pian ottamaan kantaa siihen minkä puolesta, kenen joukoissa ja millä keinoin Suomi tulevaisuudessa taistelee.

Reservin vänrikki Heikki Saaren (s. 1955) pamfletti kyseenalaistaa monia itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita. Toimittajana yli 25 vuotta muiden muassa Ilta-Sanomissa ja Seurassa työskennellyt Saari on jo pitkään seurannut turvallisuuspoliittista keskustelua.

Kustantaja: WSOY-Pokkari
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789510352618
Ilmestymisvuosi: 2008
Kirjastoluokka: 39
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Tietopokkarit

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 3
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.