Rakkautta on the rocks

Poutanen, Kira

Lara Autiolle sattuu ja tapahtuu, olipa hän sitten Rivieralla, Pariisissa, Caprilla tai New Yorkissa. Levoton tyttölapsi on saanut jostain päähänsä, että ihana Eric ei enää rakastakaan häntä. Tähän on johtanut epäonninen kosinta. Lara pakkaa korkkarit matkalukkuun kera lukemattomien muiden kenkien sekä muotiluomusten ja suuntaa New Yorkiin muotisuunnittelukouluun.


Onneksi Laran asuintoveriksi siunaantuu samanlainen hattarapää, pojista tykkäävä blondi Jimmy. Näiden kahden perässä eivät pysy muotisuunnittelijatkaan, jotka kyllä yrittävät avittaa sekopääkaksikkoa orastavalla muotiuralla.

Lara koittaa selvitä Pariisiin jääneen taidemaalari Ericin aiheuttamasta sydänsurusta milloin skumpan, milloin cosmopolitanien avulla mutta sotkee asiansa useimmiten ihan selvinkin päin. Kun Laran ex-rakastettu, bisnesmies Charles, vie Laran Hotelli Plazan luksusviitteihin pelmaamaan, Ericin unikuva hieman hälvenee.

Peli menee kuitenkin täysin uusiksi, kun Lara menee Ericin New Yorkin debyyttitaidenäyttelyyn ja oivaltaa vieläkin olevansa ihan (totaalisen) pihkassa ranskalaiseen enkelinkiharapäähänsä.

Lentokentällä näytelläänkin sitten kirjan huikea loppunäytös kun Lara päättää palata takaisin Pariisiin. Silloin menevät Jimmyn ihmissuhdeohjeen mukaiset hodaritäytteet ja exät lopullisesti sekaisin.

Kirja on itsenäistä jatkoa chick lit -romaaneille Rakkautta au lait ja Rakkautta al dente.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510378267
Ilmestymisvuosi: 2011
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.