Rautatie

Aho, Juhani

Rautahevonen saapuu korpikyliin

"Matti ja Liisa astelivat yhä eteenpäin ja olivat yksimieliset siitä, että oli sulaa hulluutta jos nimittäin sattuisivat joskus sen maille sattumaan mennä rautatien eteen eli edes liian lähellekään sitä Saattoihan tuota tuommoista ulompaakin katsella vaikka aidan takaa eikähän se mikään sormin koeteltava olekaan Tietäähän sen, minkä se semmoinen tekee, jos sitä härnäilee "

Rautatie – eli kertomus ukosta ja akasta, jotka eivät olleet sitä ennen nähneet – on suomalaisen realismin aikaa kestäviä kulmakiviä ja Juhani Ahon läpimurtoteos. Aho kuvaa pistävän tarkasti mutta lämpimällä huumorilla syrjäkylän ihmisiä uuden ajan kynnyksellä.Teos on osa 12 klassikkoa -sarjaa. Lukijat äänestivät 12 rakkainta teosta WSOY:n 140-vuotisesta historiasta, ja nämä teokset ilmestyvät Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi juhlapainoksina, joiden kansisuunnittelusta vastaavat Suomen eturivin taiteilijat. Rautatien kannen on suunnitellut Susanne Gottberg.

Juhani Aho (1861–1921) oli Suomen ensimmäisiä ammattikirjailijoita. Hän oli paitsi tuottelias ja aikansa kuuluisin suomalaiskirjailija myös suomentaja sekä vaikutusvaltainen lehtimies. Kirjailijana hänet tunnetaan ennen muuta kehittämästään novellimuodosta, lastuista, ja kansaa ja sivistyneistöä realistisesti kuvaavista romaaneistaan.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510425374
Ilmestymisvuosi: 2017
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen4
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.