Perikato

Remes, Ilkka

Toimittaja Suvi Norvanto haluaa parantaa maailmaa tekemällä vapaaehtoistyötä laittomasti maassa olevien toimintakeskuksessa Helsingissä. Siellä hän saa puhelun ex-poikaystävältään, jonka siunaustilaisuus oli kaksi viikkoa aiemmin.

Järkyttynyt Suvi kuulee erikoiset toimintaohjeet ja tajuaa olevansa hengenvaarassa. Apua saadakseen hän turvautuu paperittomia auttavaan ystäväänsä, suomalais-amerikkalaista syntyperää olevaan Anna Forsteniin sekä ennen kaikkea tämän veljeen, CIA:n Helsingin-asemalla työskentelevään Robertiin.

Suvia ja Annaa auttaessaan Robert päätyy Saksaan, keskelle salassa toimivien verkostojen taistelua siitä, minkä verran eurooppalaisten yhteiskuntien tulisi mukautua islamilaisen maahanmuuton edessä ja pitäisikö eurooppalaisen kulttuurin edes pyrkiä säilyttämään vanhat arvonsa. Kyse on yhä brutaalimmaksi muuttuneesta salaisesta sodasta, jota käydään keinoja kaihtamatta.

Vain Robert tietää, että Helsingissä tunteita kuumentava afgaanimiehen pakkopalautus kätkee taakseen jättimäiset panokset. Karkotusta vastustavat suomalaiset on heidän tietämättään valjastettu ratkaisevaan taisteluun, jota käydään suomalaisten sieluista – ja koko Euroopan tulevaisuudesta.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510434420
Ilmestymisvuosi: 2018
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen4
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 11
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.