Aavikkosutten veli

Ruusuvuori, Juha

Taitavaa psykologista jännitystä. 

Lapponia-sarjan toinen osa vie raa’an murhan jäljille Pohjois-Suomessa. Ruusuvuori kirjoittaa terävästi aikamme ääriliikkeistä.

Raaka kaksoismurha järkyttää koko Kemiä - mutta erityisesti pastori Janne Dunderia, jonka vanhaa koulukaveria Matti Santa-ahoa epäillään verityön tekijäksi. Kun kadonnutta Mattia jäljittää koko kaupunki, Dunder palaa mielessään omiin kouluvuosiinsa. Löytyisikö niistä syy ystävän suistumiselle pahuuteen?Samaan aikaan kaupunkia ravistelee myös uusnatsijärjestö Thorin Vasara, jonka taustalla häärii yllättävän vaikutusvaltaisia tahoja. On syytä myös epäillä järjestön ottaneen tähtäimeensä valtakunnan tason poliitikon. Kun Dunder kietoutuu myös Thorin Vasaran verkkoon, apuun tarvitaan hänen ystäväänsä, lastenpsykiatri Saara Julinia. Pystyvätkö he edes yhdessä estämään horisontissa häämöttävät tragediat?

Aavikkosutten veli on kirjailija Juha Ruusuvuoren ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren Lapponia-sarjan toinen teos, joka kiitetyn edeltäjänsä Yksi näistä pienimmistä (2017) tavoin painelee pohjoisen Suomen kipupisteitä jännitysromaanin keinoin.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510435717
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.