Kun sanat loppuvat

Wall, Ingrid

Peter Madsenin sukellusveneessään murhaaman Kim Wallin tarina.

Kim Wallin vanhempien väkevä kertomus surmatusta tyttärestään - tarina surusta ja menetyksestä mutta ennen kaikkea ylistys elämää rakastaneelle ja vahvan oikeudentajun ohjaamalle ihmiselle, joka tulee muistaa kaikkea muuta kuin uhrina.

Elokuu 2017. Toimittaja Kim Wall lähtee merelle tanskalaisen keksijän Peter Madsenin kanssa tämän omatekoisessa sukellusveneessä. Juuri ennen sukellusta Wall ikuistetaan valokuvaan sukellusveneen tornissa. Se on viimeinen kerta, kun hänet nähdään elossa. Lahjakkaan nuoren toimittajan katoaminen nousee uutissensaatioksi, ja tuntien ja päivien kuluessa tarina saa yhä karmivampia käänteitä. Toukokuussa 2018 Madsen tuomitaan elinkautiseen vankeuteen Wallin murhasta. "Herään keskellä yötä. Levottoman unen aikana mielessäni on itänyt kaksi ajatusta. Ensimmäinen on se, että Kimin elämän tulee jatkua stipendirahaston kautta, että: häntä ei saa unohtaa. Toinen on se, että tämä kirja, hänen todellinen tarinansa, on kirjoitettava, ja että sen kirjoitamme me. Tämä päätös tarjoaa tiettyä lohtua - a luta continua - taistelu jatkuu."

Ingrid Wall (s. 1956) on ruotsalainen pitkän linjan toimittaja ja Joachim Wall (s. 1952) on ruotsalainen valokuvaaja. Heidän tyttärensä, toimittaja Kim Wall joutui juttukeikalla tanskalaisen keksijän Peter "Raketti" Madsenin murhaamaksi tämän rakentamassa sukellusveneessä.

 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510439203
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Elämäkerrat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 4
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.