Kolme romaania

Paasilinna, Arto

Kolme Arto Paasilinnan rakastettua romaania yksissä kansissa.Ulvova mylläri on kertomus Gunnar Huttusesta, joka saapuu peräpohjalaiseen kylään sotien jälkeen, panee tuota pikaa kuntoon vanhan päremyllyn ja ryhtyy hoitamaan kasvimaata. Ulvomalla tunteitaan ilmaiseva Gunnar ei kuitenkaan saa kaikilta ymmärrystä osakseen. Ahkera ja hyväsydäminen, mutta hieman omintakeinen mies ei kestä kyläläisten juorupuheita eikä virkavallan pikkumaisuutta. Hankaluuksiahan siitä seuraa, mutta ovelasti mylläri taistelee tiensä vapauteen.Hulvatonta huumoria ja rehevää ihmiskuvausta on myös Hirtettyjen kettujen metsässä, jossa kolme konnaa päättää tehdä lopun köyhyydestään ja sieppaa muutaman kymmenen kiloa kultaa. Kaksi kaveruksista jää kiinni, mutta onhan rangaistuksen jälkeen odottamassa mahtava korvaus. Vapaaksi jääneen Oiva Juntusen mielestä hyvää kultaa ei pidä jakaa muille. Kun Oivan kavereiden vapaaksi pääsy lähestyy, hänet valtaa levottomuus: kaksi kovaa miestä on tulossa perimään osuuttaan. Ei auta muu kuin livistää ja kauas.Romaanissa Ukkosenjumalan poika suomalaisten muinaiset jumalat ovat jo pitkään olleet huolissaan kristinuskon nimellä tunnetusta pakanauskonnosta. Jumalien kriisikokouksessa päätetään lähettää Ukko ylijumalan poika Rutja käännyttämään kansa takaisin oikeaan uskoon. Pian Suomen yli pyyhkäisee muutoksen aalto.Arto Paasilinnan (1942-2018) teoksia on käännetty yli 40 kielelle. Useat hänen romaaneistaan ovat kääntyneet myös valkokankaalle niin Suomessa kuin maailmallakin. Erityisen suosittu Paasilinna on ollut Ranskassa, missä häntä on verrattu muun muassa Nobel-voittaja Gabriel García Márqueziin.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789510441756
Ilmestymisvuosi: 2018
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 3
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.