Elämää kaikki päivät

Kilpi, Eeva

Rakastetun runoilijan tuokiokuvia neljän vuosikymmenen varrelta 
Miten osaa olla vanha, kun on vastikään oppinut olemaan nuori? 

Elämää kaikki päivät sisältää Eeva Kilven päiväkirjamerkintöjä 80-luvulta 2000-luvulle. ”On tajuttava arkikielen kauneus”, kirjailija muistuttaa itseään, ja merkitsee havaintojaan väsymättä muistiin. Hän tarkastelee sukupolvien välisiä suhteita, ikääntymistä ja aikaa, kaipuuta ja yksinäisyyttä, luovuutta ja muistamista - tärkeimpiä teemojaan rauhanaatetta ja luonnonsuojelua koskaan unohtamatta: ”Joka päivä yksi teko luonnon puolesta.” 

Runoilija kohtaa pelottomasti muuttuvan maailman ja käy sen kanssa yhä uudelleen vuoropuheluun: 

”Et ole yksin, et ole yksin”, laulavat linnut yön hiljaisuudessa, ja ainoastaan niiltä minä haluan ottaa tämän vakuutuksen vastaan 

Eeva Kilpi (s. 1928) on Espoossa asuva kirjailija ja runoilija. Hänen runsaasti käännettyyn tuotantoonsa kuuluu mm. romaaneja, novelli- ja runokokoelmia ja omaelämäkerrallinen trilogia. Yksi Kilven tunnetuimpia teoksia on Elämä edestakaisin (1964), jossa hän tarkastelee evakkoutta. Evakkokarjalaisuuden lisäksi Kilpi on tunnettu myös ihmissuhde- ja luontoaiheistaan. Hän on näyttänyt suuntaa seksuaalisuuden ja vanhenemisen kuvaajana. Hänet on palkittu monipuolisesta ja yhteiskunnallisesta tuotannostaan mm. SKS:n palkinnolla ja Pro Carelia -kunniamerkillä.  

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510446096
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.