Kuinka välttää ilmastokatastrofi

Gates, Bill

Ihmiskunnalla ja planeetallamme on vielä toivoa. 

Microsoftin perustaja ja filantrooppi Bill Gates esittää uudessa kirjassaan, miten ihmiskunta voi vielä pysäyttää ilmastonmuutoksen. 

Bill Gates on perehtynyt viime vuosina syvällisesti ilmastonmuutoksen mekanismeihin ja vaikutuksiin, ja uudessa kirjassaan hän esittää näkemyksensä siitä, millä keinoilla ihmiskunta voisi pysäyttää ilmaston lämpenemisen. Hyvä uutinen on se, että suuri osa tarvittavasta teknologiasta on jo olemassa ja toinen osa, kuten hiilidioksidin poistaminen ilmakehästä, on sekin mahdollista kehittää, kunhan poliittista tahtoa löytyy. 

Gatesin mukaan ilmastonmuutoksella on suurin vaikutus niihin ihmisiin, jotka ovat vähiten vastuussa sen aiheuttamisesta. 

"Ilmastonmuutoksen pahimpien vaikutusten estämiseksi meidän on päästävä kasvihuonekaasujen nollapäästöihin. Ongelma on kiireellinen ja siitä käytävä keskustelu mutkikasta, mutta uskon, että voimme yhdessä keksiä uusia nollapäästöisiä teknologioita, hyödyntää niitä teknologioita, joita meillä jo on, ja välttää lopulta ilmastokatastrofin", Gates sanoo. 

Bill Gates (s.1955) on yhdysvaltalaisen ohjelmistojätti Microsoftin perustaja ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Vuonna 2000 hän perusti vaimonsa kanssa Bill ja Melinda Gatesin säätiön, joka on rahoittanut miljardeilla dollareilla erilaisia humanitaarisia hankkeita erityisesti kehitysmaissa.  

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510451281
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 50.1
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Luonnontieteet

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.