Kaikkeus on meidän

Louhela, Liisa

"Kahtokoot ja taivastelkoot, minä en häpeä pisaraakaan." 

Väkevä ja riipaiseva romaani omapäisen nuoren naisen kohtalosta, kun yhteisön luomat paineet ja omat toiveet menevät ristiin. 

Kun Reeta ja Tenho kohtaavat Kainuussa kesällä 1938, aika ei ole otollinen valtaväestöön kuuluvan naisen ja kiertävän romanimiehen suhteelle. Elämänjanoinen ja hurmaavan epäsovinnainen Reeta haaveilee vaarojen takaisesta maailmasta ja vapaammasta elämästä. Häntä kuitenkin paheksutaan pitäjässä, jonka väki käy seuroissa ja uskoo enteisiin. Myös aikakauden äärimmäiset aatteet kulkeutuvat kylille ja ihmisarvo mitataan syntyperän mukaan. 

Kaikkeus on meidän tuo suomalaiseen kirjallisuuteen lahjakkaan ja omaäänisen kertojan, joka nostaa esiin historian vaiettuja aiheita. Kuka kelpaa kansalaiseksi ja kenen elämä on arvokas? 

Liisa Louhela (s. 1986) on työskennellyt vapaana kirjoittajana sekä musiikin ja sanataiteen projekteissa. Hän on opiskellut aate- ja oppihistoriaa Oulun yliopistossa. Louhela on kotoisin Kainuusta ja asuu nykyään Hailuodossa. 

Louhela kiinnostui sotia edeltävästä ajasta ja vaikuttui kaaleen lauluista, jotka johdattivat hänet Suomen romanien menneisyyteen. Esikoisromaaniaan Kaikkeus on meidän Louhela on työstänyt Hailuodon teillä ja metsissä kävellen ja nauhuriin sanellen.  

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510454916
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen5
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.