Vaiettu

Tuominen, Arttu

Jos valhetta elää riittävän pitkään, muuttuuko se todeksi?

Verivelan ja Hyvityksen kirjoittajan vahva uutuus. Arttu Tuominen tuo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan.

97-vuotiaan ex-pankinjohtaja Albert Kangasharjun kimppuun hyökätään ja hänet yritetään hirttää. Uhri pelastuu täpärästi, mutta käy ilmi, että rikos on osa laajempaa kokonaisuutta.

Porin poliisin etsivät Jari Paloviita, Linda Toivonen ja Henrik Oksman kohtaavat poikkeuksellisen julmien rikosten sarjan. Puolustuskyvyttömiin vanhuksiin kohdistuvat väkivallanteot tuntuvat käsittämättömiltä.

Tutkinta mutkistuu, kun poliisi pääsee jyvälle uhrien vaietusta menneisyydestä, joka johtaa Waffen-SS:ään.

Porin poliisi on pian tekemisissä kansainvälisen rikollisuuden kanssa, ja tutkintaan kytkeytyy yksi suomalaisen sotatarinan tabuista.

Johtolanka-palkitun Arttu Tuomisen Vaiettu kertoo suomalaisista SS-vapaaehtoisista ja valinnoista, joiden seurauksia on kannettava koko loppuikä.

Porissa asuva Arttu Tuominen (s. 1981) työskentelee ympäristöinsinöörinä ja kirjoittaa iltaisin tummasävyisiä, kovaotteisia rikosromaaneja. Tuominen luo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan.

 

Kustantaja: WSOY-Pokkari
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789510480786
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: T84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikospokkari

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen5
Rosebud Citycenter2
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.