Toinen kausi

Kurvinen, Jorma

Paula Ervasti ja Hellevi Autere ovat lapsuudenaikaisia ystäviä, jotka politikka on tuonut pohjoisesta Helsinkiin. Paula on menestyvä kansanedustaja ja historian apulaisprofessori, kunnianhimoinen ja kovaa elämänkoulua käynyt Hellevi on päässyt eduskuntaan varasijalta. Naiset tapaavat pohjoisen lähetystön, joka on tullut esittämään parannusta perheenemäntien eläketurvaan. Mukana on myös yhteiskunnan veropolitiikalle katkera vanha tiemestari Moilanen.

Vanhan idealistisen kunnallispoliitikon Esko Rannan kuolema yhdistää odottamatta nämä kolme erilaista mutta lapsuudestaan asti toisensa tuntenutta ihmistä dramaattiseen välienselvittelyyn, ottamaan mittaa toisistaan ja purkamaan vuosien varrella kertyneitä turhaumia ja pettymyksiä. Ihmissuhteita hämmentää osaltaan kyyninen, omaa etuaan tavoitteleva sensaatiotoimittaja Härmälä.
Kansanedustajien omatunto on joutunut venymään lukemattomissa kompromisseissa. Vaikka useimpia painaa tietoisuus vääristä ratkaisuista, jokainen varoo panemasta itseään kokonaan peliin. Näyttää siltä, että Paula Ervastikin on tämän hyväksynyt. Mutta Hellevi ei ole vielä sopeutunut, hän ei ole varmistanut paikkaansa järjestelmässä, hänen on taisteltava.
Vanhan kunnallismiehen kuolema muistuttaa Paulaa kipeästi jostakin entisestä, saa hänet säikähtämään omaa kylmyyttään. Ja valo alkaa erottua pimeästä. Toinen kausi alkaisi ainakin Paulan omassa elämässä…

Kustantaja: Otava
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789511096245
Ilmestymisvuosi: 1987
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 4
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.