Belgian suru
20,00€ Osta
HUOM: Kirja on käytetty

Belgian suru

Claus, Hugo

Flaamilaisen tarinan iskijän riemastuttava, ilkikurinen mestariteos ihmiselämän hillittömyydestä.

Teräväkielinen Louis varttuu miehen ikään belgialaisessa pikkukaupungissa ahnaiden naisten kasvattamana. Toisen maailmansodan käänteet mullistavat arjen natsien miehittämässä flaamiyhteisössä, eikä pienen ilveilijän korvilta jää kuulematta mikään inhimilliseen elämään kuuluva seikka.
Louisin isä rakastaa saksalaista kirjapainokonettaan ja äiti tulee miehittäjien kanssa toimeen hänkin. Kummisetä, isoisä Seynaeve, on tosin ehtinyt rusentaa suvun kengänkantansa alle jo ennen sodan syttymistä. Silloin katolisessa poikakoulussa eletään vielä enkelten ja ritarien aikaa ja pohditaan, mistä vauvat tulevat.
Vasta kun sota on ohi, mustalaistyttö Bekka, apteekkarin Simone ja madame Laura näyttävät Louisilla lihan houkutukset, vaikka kiellettyihin salaisuuksiin hänet vihkiikin oma täti.
Louis astuu vuorokkaan papin, sotilaan ja runoilijan rooliin, mutta ennen kuin hän voi ymmärtää elämää belgialaiseen tapaan, hänen on nähtävä sen peitellyt, julmat ja naurettavat kasvot kaikkine juonteineen.

 

Kustantaja: Otava / Otavan kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789511154679
Ilmestymisvuosi: 1983
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Saatavilla käytettynä1
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected]
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.