Värien puutarha

Rikkinen, Jouko

Istuta vaaleanpunaisia kasveja paikkoihin, joihin auringonvalo lankeaa aamun ja illan seesteisinä hetkinä. Oranssien kasvien uskotaan edistävän ruokahalua, joten istuta niitä terassipöydän läheisyyteen. Hopea, kulta ja pronssi korostavat violettien kasvien ruhtinaallista luonnetta. Kotimainen tietoteos esittelee puutarhakasvien monimuotoisuutta värien näkökulmasta. Asiantuntevien vinkkien avulla rakennat lempiväristäsi unelmien puutarhan, joka kukkii keväästä syksyyn. Kasvit on ryhmitelty väriympyrän mukaan keltaisiin, punaisiin, sinisiin, vihreisiin ja valkoisiin, ja ne on edelleen jaoteltu värisävyihin. Myös kirjavakukkaiset kasvit saavat oman lukunsa. Kirja keskittyy ruohovartisiin kasveihin, ja erityisesti perehdytään sipulikasvien, perennojen ja yksivuotisten kesäkukkien kirjoon. Kasvien esittelyssä on otettu huomioon niiden kasvupaikkavaatimukset, valontarve, kukkimisaika ja korkeus. Mukana on myös paljon luonnonvaraisena kasvavia lajeja ja lajikkeita. Upeat valokuvat saavat viherpeukalon sormet syyhyämään. Teos on myös komea lahjakirja sisustuksesta ja taiteesta kiinnostuneille. FT Jouko Rikkinen (s. 1961) on Helsingin yliopiston kasvitieteen professori.

Kustantaja: Otava
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789511214632
Ilmestymisvuosi: 2007
Kirjastoluokka: 67.3

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen6
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.