Isoisän pistooli. Tositarina häpeästä, rakkaudesta ja fiaskosta Suomen sisällissodassa

Lind, Jakob

Vetävä tositarina ruotsalaisesta vapaaehtoisesta Suomen sisällissodan pyörteissä

Mies löytää isoäitinsä jäämistöstä pistoolin, johon on kaiverrettu "1918". Pistooli on kuulunut isoisälle, mutta isoäiti on piilottanut sen muovipussissa kaappikelloon madeirapullon kanssa.

Mies ryhtyy tutkimaan isoisäänsä, jonka kohtalo oli suvussa ollut vaiettu salaisuus. Paljastuu asioita yksi kerrallaan. Isoisä on tehnyt hirvittävän virheen toisensa perään. Mitä mies on perinyt isoisältään?

"Isoisän yllä leijui kuitenkin suuri epäonnistuminen. Hän oli keväällä 1918 lähtenyt Suomen sisällissotaan komentamaan ruotsalaisten prikaatia, mutta saanut tehtävästään potkut ja menettänyt myös rahansa, rakkautensa ja maineensa. Kirja käsittelee vuotta 1918 ja sen aiheuttamaa häpeää, ja hieman myös kunniantuntoa. Mitä Suomessa oikein tapahtui?"

Kustantaja: Nemo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789511406884
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 99.12 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Elämäkerrat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.