Leiri 14

Harden, Blaine

Shin Dong-hyuk syntyi pohjoiskorealaisella vankileirillä numero 14 vuonna 1982. Shin kasvoi suljetulla leirillä ja omaksui sen kauheudet ihmisen normaaliksi käyttäytymiseksi. Hän oppi, että elämässä pärjää parhaiten, kun pettää perheensä ja vankitoverinsa. Teini-ikäisenä hän joutui seuraamaan, kun hänen oma äitinsä ja veljensä teloitettiin. Shin ei tiennyt mitään leirien ulkopuolisesta maailmasta kunnes hänelle kerrottiin, miltä liha maistuu. Ainaisen nälän ajama 23-vuotias Shin päätti paeta ja pääsi kuin pääsikin ensin Kiinaan ja sieltä Yhdysvaltoihin, missä hän elää nykyään. Shin on tiettävästi ensimmäinen ihminen, joka on päässyt pakenemaan Pohjois-Korean leireiltä. Shinin elämä on sekä uskomaton selviytymistarina että kertomus ihmisen psyyken hämmästyttävästä voimakkuudesta ääriolosuhteissa. Samanlaisia vankileirejä, jollaiselta Shin pakeni, on olemassa Pohjois-Koreassa edelleen, tälläkin hetkellä.Kirja julkaistaan yhteistyössä Suomen Amnesty Internationalin kanssa. Jokaisesta kirjasta lahjoitetaan 1 euro Amnestyn ihmisoikeustyöhön.

Kustantaja: Gummerus
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789512093342
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjastoluokka: 991 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Tietopokkarit

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.