Vanha rokkistara
Ei saatavilla

Vanha rokkistara

Salmi, Janne

Jussi Raittinen on Suomen monipuolisimpia muusikoita, jonka ura huipentuu keväällä 2014 The Boys -yhtyeen täyttäessä ruhtinaalliset 50 vuotta. Raittinen on antanut kasvot koko suomalaiselle rockmusiikille, ja The Boys - suomalaisen rockin korkeakoulu - on koulinut maailmalle kymmeniä eturivin muusikoita.The Boys -uransa ohella Raittinen on monien merkittävien kotimaisten ja ulkomaisten muusikoiden kanssa yhteistyötä tehnyt arvostettu rock and roll-, country-, blues- ja jazzmuusikko. Aktiivinen musiikkimies on ollut keskeinen vaikuttaja niin rockyhtyeiden SM-kisoissa, muusikoiden ay-toiminnassa kuin monissa legendaarisissa musiikkitapahtumissa. Raittinen tunnetaan myös lähes voittamattomana tietovisailijana sekä hersyvänä sanamuunnosten harrastajana. Mies esiintyy mielellään niin aikuisille kuin lapsille, ja moni suomalainen muistaa hänet Suomen virallisena joulupukkina, jota rakastettiin Yhdysvalloissa asti. Koko tiiviin ja monipuolisen muusikon uransa ajan Jussi Raittinen on pyrkinyt omistautumaan myös perheelleen ja läheisilleen.Vanha rokkistara sisältää lukuisia aikalaishaastatteluita sekä Raittisen omia tarinoita kiinnostavista henkilöistä ja humoristisista sattumuksista vuosikymmenten varrelta. Kirjassa on runsas, monipuolinen kuvitus sekä kattava diskografia ja henkilöhakemisto.

Kustantaja: Karisto
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789512357192
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: 78.99

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.