Kuoleman kuukausi

Saarto, Timo

Tuotekuvaus

”Teoksellaan Saarto osoittaa kuuluvansa suomalaisen historiallisen dekkarin kärkikaartiin.” Vuoden johtolanka 2018 -raati

Helsinki 7. marraskuuta 1917. Nälkäinen pikkupoika seuraa yhtä nälkiintyneitä koiria kruununmakasiiniin, sen toiseen kerrokseen, ja löytää sieltä lattialla retkottavan ruumiin, jonka kimpussa koirat puuhaavat... Paikalle osuu pojan kauhunhuudon hälyttämänä neljännen piirin miliisimies Leo Waara. Waara on kovin kokematon mutta ryhtyy omin päin tutkimaan tapausta kadonneiden kellon ja kellonvitjojen perusteella. Samoihin aikoihin vanhan kaasulaitoksen tiloista löytyy hirttäytynyt mies ja muuan etsivä saa tapaturmaisesti surmansa. Tapauksista kiinnostuu virasta erotettu, Kaivopuiston poliisireserviin kuuluva Anders Autio, ja pian hän on samoilla jäljillä Waaran kanssa.

Timo Saarron uusi rikosromaani vie lukijan kuohuvaan ja poliittisten muutosten kourissa kipuilevaan Helsinkiin, jonka syyspimeillä kaduilla voi törmätä niin sakilaisiin, parittajiin, siveyspoliiseihin kuin kauniisiin hurmossaarnaajiinkin.

Timo Saarto on helsinkiläinen teologian maisteri, kitaransoiton, klassisen rockin ja Olavi Virran musiikin ystävä. Kuoleman kuukausi on Saarron kolmas Helsingin historiaan pureutuva romaani.

Hän on julkaissut aiemmin romaanit Vaitelias poika ja Vesimiehen aika. Ensin mainitulla hän voitti vuonna 2010 Kariston 110-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyn kirjoituskilpailun. Kuoleman kuukausi palkittiin Suomen Dekkariseuran Vuoden johtolanka 2018 -palkinnolla.

Kustantaja: Seven
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789512364657
Ilmestymisvuosi: 2019
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikospokkari

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.