Tuolla taivaalla

Atxaga, Bernardo

Neljä vuotta vankilassa viettänyt Irene matkustaa linja-autolla kotikaupunkiinsa. Hän on kärsinyt tuomiota terrorismista, mutta saanut armahduksen ilmoitettuaan katuvansa. Matkan aikana hän käy läpi menneisyyttään ja törmää konkreettisesti siihen, kuinka ympäristö panee kapuloita rattaisiin sille joka haluaa aloittaa alusta. Entiset ystävät pitävät Ireneä petturina, eikä uusia ole. Hänellä ei ole työtä, rahaa eikä kotia. Oikeastaan hänellä ei ole muuta kuin matkalaukkuun pakkaamansa rakkaat kirjat sekä vankitoveri Margaritan maalaama kopio Michelangelon freskosta, jossa Jumalan ja Aatamin kädet ojentuvat toisiaan kohti kuitenkaan koskettamatta. Samassa linja-autossa matkustaa kaksi poliisi, jotka yrittävät painostaa häntä yhteistyöhön.

Romaanin ajallisena ja paikallisena kehyksenä toimii vajaan seitsemän tunnin matka Barcelonasta Bilbaoon. Näiden rajojen sisään rakentuu tiheä, herpaantumaton tunnelma; matka tapahtuu vähintään yhtä paljon päähenkilön mielessä kuin fyysisessä maailmassa, yhtä paljon ajassa kuin tilassa. Tutkiessaan ihmisen sisältä kuuluvia erilaisia, keskenään ristiriitaisiakin ääniä Atxaga tunkeutuu jälleen ihmismielen tummalle alueelle, hahmottomaan pelkoon ja turvattomuuteen, joka saa linja-auton klaustrofobisessa ilmapiirissä lähes sietämättömän kouriintuntuvan hahmon.

Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789513110819
Ilmestymisvuosi: 1999
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.