Herran armo
30,00€ Osta
HUOM: Kirja on käytetty

Herran armo

Ekman, Kerstin

Kevättalvella 1916 tulee Hillevi Klarin Uppsalasta kätilöksi Svartvattnetin tunturikylään Jämtlantiin. Sieltä hän löytää ankaran maailman, jossa kohtaavat eri kielet ja kulttuurit, vanhan ja uuden ajan elinkeinot, entiset ja uudet mahtimiehet.

Hillevin ensimmäinen työtehtävä on hänelle todellinen tulikaste. Se myös panee liikkeelle tapahtumaketjun, joka vie nuoren Eliksen pois seudulta ja johtaa hänet vastakkaiseen suuntaan kuin Hillevin, suurkaupunkeihin, taiteen ja kulttuurin pariin. Hillevi tuli pohjoiseen rakastettunsa, nuoren papin perässä. Mutta siellä häntä odottaa uusi rakkaus, kauppias Trend Halvorsen, joka lahjoittaa hänelle sudentaljan. Näin Hillevistä tulee osa uutta ympäristöään, ja hän saa myös kokea nahoissaan ihmisten välisen vihan ja kostonhalun.

Kerstin Ekmanin rikas kieli vie mukanaan tähän monipolviseen, runsaaseen ja väkevään kertomukseen. Lappalaistyttö Risten, jonka Hillevi on ottanut kasvatikseen, on kertomuksessa se joka muistaa, hän on yhdysside elävien ja kuolleiden välillä, hän liittää tarinan nykyhetkeen. Herran armo sijoittuu entisen ja nykyisen välille, miehen ja naisen välille maisemaan, jonka kauneus on yhtä ehdotonta kuin sen kovuuskin. Se Sudentalja-trilogian avausteos, verevä ja jyhkeä tarina murrosvaihetta elävältä pohjoisen rajaseudulta.

Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789513117313
Ilmestymisvuosi: 2005
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Saatavilla käytettynä2
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected]
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.