Eräänä valtavana maanantaina

Vuorio, Maria

Unohtumaton voi tapahtua aivan tavallisena maanantaina.

Tarinoita kaikille niille, jotka haluavat lukea ja lumoutua, iästä riippumatta.

Maria Vuorio on kirjoittanut puhuttelevan kertomuskokoelman, josta monenikäiset nuoret voivat löytää tuttuja tunteita ja tilanteita. Mainioissa tarinoissa yllätys kohtaa jo ovella, seuraavassa hetkessä tai pienen pyörämatkan päässä. Unohtumaton tapahtuukin ihan tavallisena maanantaina. Lapset kouluiän kynnykseltä varhaiseen nuoruuteen ottavat mittaa itsestään, toisistaan ja ympäröivästä maailmasta. Sadun ja toden keinoin Vuorio kurkistaa erilaisten perheitten tarinoihin.
Eräänä valtavana maanantaina on tarinakokoelma ihmetyksistä ja uusista asioista, joita tuovat mukanaan vaikkapa pyrstötähti, riehuva pikkupoika tai vieras naapuri, joka kolkuttaa sadeyönä ovelle.

Maria Vuorio on niittänyt mainetta herkkävireisenä lasten- ja nuortenkirjailijana, mutta hänen taitonsa tavoittaa tunnelmia vetoaa myös aikuislukijoihin. Vuorion teokset ovat tavoitelleet Finlandia Junior -palkintoa kolmesti, ja saturomaanille Jäniksen housuissa myönnettiin vuoden 2006 Arvid Lydecken -palkinto. Vuiorio sai syksyllä 2009 opetusministeriön myöntämän huomattavan Suomi-palkinnon merkittävästä taiteellisesta urasta.

 

 

Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789513157067
Ilmestymisvuosi: 2010
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.