Sota ja seksi
Ei saatavilla

Sota ja seksi

Näre, Sari

Sotavuosien vaiettu aihe viimeinkin tutkijoiden käsittelyssä

Tietokirja viime vuosisadan sotien vaikutuksesta seksuaalisuuteen ja suomalaiseen sukupuolikulttuuriin, rohkea ja uudenlainen avaus inhimilliseen kokemukseen keskittyvän eli ns. uuden sotahistorian tutkimuksessa.

Erityisesti toinen maailmansota oli seksuaaliseen vallankumoukseen verrattavissa oleva käännekohta suomalaisessa sukupuolikulttuurissa. Sota-aikana jatkuvasti muuttuneet olosuhteet ja ihmisten liikkuminen höllensivät seksuaalisuuden kontrollia, mikä mahdollisti heittäytymisen seksuaalisiin kokeiluihin, mutta altisti myös seksuaaliseen väkivaltaan. Tämä mursi seksuaalisuuden säätelyä tavalla, joka oli askel "seksuaaliseen vallankumoukseen" ja murensi myös miesten auktoriteettiasemaa perheessä, koska naiset tottuivat kotirintamalla miesten töihin ja sodan jälkeen joutuivat kannattelemaan henkisesti ja fyysisesti haavoittuneita miehiään.

Sodanjälkeistä aikaa on toisaalta kuvattu myös "viinan ja kiiman" aikakaudeksi, kun nuoret miehet yrittivät parhaansa mukaan ottaa takaisin sodalle menettämänsä nuoruusvuodet ja luoda suhteita vastakkaiseen sukupuoleen. Näin sota sekoitti sukupuolten asemia niin seksuaalisuuden, perheen kuin työelämänkin kentillä ja avasi tietä uudenlaiselle sukupuolimoraalille.

Valtiotieteiden tohtori, Helsingin yliopiston sosiologian dosentti Sari Näre on toiminut tutkijana, tietokirjailijana, kriitikkona, kaupunginvaltuutettuna ja Nuorisotutkimus-lehden päätoimittajana.

Jenni Kirves on eturivin nuoria historiantutkijoita, joka on perehtynyt erityisesti viime sotien vaiheisiin. Hän debytoi tietokirjailijana vuonna 2005 Kalle Päätalo -elämäkerralla Miehenkuva.

Vuonna 2008 Sari Näre ja Jenni Kirves olivat Tieto-Finlandia-ehdokkaina yhdessä toimittamallaan teoksella Ruma sota - Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia.

Kustantaja: Tammi
Sidosasu:
ean: 9789513182014
Ilmestymisvuosi: 2016
Kirjastoluokka: 927

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.