Työ, työvoima ja politiikka

Koistinen, Pertti

Työelämän muutosten tahti on tihentynyt ja niiden mittasuhteet ovat kasvaneet paikallisista ja kansallisista muutoksista kansainvälisiksi ja koko globaalia taloutta koskeviksi ilmiöiksi. Tämä asettaa yhä suurempia vaatimuksia työntekijöiden, asiantuntijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden tiedoille ja taidoille tunnistaa työelämän muutosten takana olevat syy- ja seuraussuhteet sekä yhteiskunnallisen ohjauksen mahdollisuudet. Tiedon tarve on kasvanut, mutta Suomessa ei ole ollut ajan tasalla olevaa kokonaisanalyysiä ja oppikirjaa työpolitiikan perusteista.

"Työ, työvoima & politiikka" on uusi perusteos, joka soveltuu ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kurssikirjaksi sekä täydennyskoulutukseen ja asiantuntijakäyttöön. Kirjassa määritellään keskeiset työpolitiikan käsitteet ja teoriat. Työllisyyttä, työttömyyttä ja työelämän muutoksia arvioidaan osana talouden, väestö- ja työvoimarakenteiden, instituutioiden ja taloudellisten riskien kehitystä. Teos avaa uusia näkökulmia myös ansiotyön ehtojen, kuten työaikojen, sopimusten, palkitsevuuden ja hyvinvointivaikutusten, kehitykseen ja yksilöiden työurat nähdään ansiotyön, hoivan ja vapaaehtoistyön yhdistelminä. Näin perustein työpolitiikka on uusien haasteiden edessä nyt, kun taloudelliset organisaatiot ja riskit globalisoituvat ja kun työvoima liikkuu yli valtioiden rajojen. Kirja on uuden sukupolven oppikirja, sillä siinä yhdistyvät perinteinen ja digitaalisen kirja sekä virtuaaliyliopiskelun mahdollisuudet. Kirjan tueksi kehitetään hakemistoja ja muita tarpeelliseksi koettuja tukiaineistoja.

Kustantaja: Vastapaino
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789517684149
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: 36
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Vastapaino

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 10
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.