Zombitalous

Quiggin, John

"Zombitalous" käsittelee liberalistisen talousopin ja -politiikan ongelmia. Siinä tarkastellaan kriittisesti markkinatalouden perusajatusta, jonka mukaan kaikki hyötyvät markkinatalouslähtöisistä päätöksistä. Viimeaikojen finanssikriisit osoittavat ensinnäkin nämä ideat vääriksi ja toiseksi sen, että ne olisi pitänyt jo aikaa sitten kuopata. Kaikkialle maailmaan levinnyt liberalistisen markkinatalouden ajatus kuitenkin vaeltaa yhä keskuudessamme kuin elävä kuollut, zombi. Queenslandin yliopiston taloustieteen professori John Quiggin käsittelee aihetta monipuolisesti talous- ja historiallis-yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Hän pohtii, kuinka aikansa eläneiden ajatusten zombitalous voitaisiin kukistaa lopullisesti niin, että jatkossa vältyttäisiin vielä suuremmilta talouskriiseiltä. Teosta on kiitelty maailmanlaajuisesti, ja laadukas tutkimus vastaa sekä akateemisen että populaarin yleisön tarpeeseen.

Kustantaja: Vastapaino
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789517684194
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjastoluokka: 36.1
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Vastapaino

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.